Saagatalot Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Timo Sääskilahti 1.2.2021 alkaen - Saagatalot
Saagatalot

Saagatalot Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Timo Sääskilahti 1.2.2021 alkaen

Väliaikainen toimitusjohtaja Janne Nieminen siirtyy syrjään ja uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.2.2021 Timo Sääskilahti. Hän siirtyy Saagataloille DEN Finland Oy:n palveluksesta.

”Tiesin Saagatalojen historian, sillä yhtiön perustajat ovat minulle entuudestaan tuttuja. Sikla-konsernista irtautuminen, nimenvaihdos, sekä brändiuudistus viime keväänä luovat mielenkiintoisen lähtökohdan viedä yhtiötä eteenpäin. Pääsen luomaan yhtiölle uutta tarinaa täysin puhtaalta pöydältä, siksi päätin tarttua tilaisuuteen”, kertoo Sääskilahti.

”Vahvuuteni tässä tehtävässä on ehdottomasti henkilöstöjohtaminen. Aion lähteä luomaan uutta kuuntelemalla tarkasti henkilöstöä ja omistajia, sillä parhaat ideat tulevat ihmisiltä. Aion johtaa yhtiön kasvuun ja menestykseen yhdessä osaavan henkilöstön kanssa”, hän päättää.

Saagatalojen pääomistajat Janne Nieminen ja Antti Sikala ovat olleet Saagatalojen tarinassa mukana koko sen historian ajan niin operatiivisessa johdossa kuin halli­tus­työskentelyssäkin. Jatkossa he keskittyvät hallitustyön kautta Saagatalojen kasvutarinaan ja strategian kirkastamiseen.

”Nyt on aika siirtää johtovastuu Timolle. Tunnemme Timon jo korkeakouluajoilta ja uskomme hänen olevan juuri oikea henkilö Saagatalojen kapteeniksi”, Nieminen toteaa.